Pöllöt

Pöllöt on syksyllä 2012 perustettu turkulainen rokkibändi. Pöllöjen soittajat (Jaakko Tolvi, Janne Kauppinen, Markus Jalonen, Jukka Herva, Aleksi Friman) ovat vaikuttaneet muun muassa yhtyeissä Jarse, Lau Nau, Rauhan Orkesteri, The New Tigers, Kiila, Tv-resistori, Barry Andrewsin disko, Goodnight Monsters ja Kauppilan puutarha.

 

Pöllöt -yhtyeen tavoitteena on ensisjaisesti  soitella ja pitää hauskaa yhdessä.Ensimmäinen levy ilmestyi syksyllä 2014 Fonal Recordsin julkaisemana ja herätti melkoista kiinnostusta. Toinen albumi Metsäpalo äänitettiin keväällä ja kesällä 2015 mm. Jarse ja Shogun Kunitoki -yhtyeissä vaikuttavan Jari Suomisen johdolla turkulaisessa Äänikuva-studiossa.

 

Pöllöjen musiikissa soivat rokin perinteet, rytmimusiikin vaikutteet,, psykedeliakin. Toisen levyn laulujen aiheita ovat muun muassa lapsuuden tulitikkuleikit, nuoruus, kerrostaloelämä, kuolema, jatkoilla nuokkuminen, enkelitaulut. Levyllä kuullaan kolmea eri laulajaa (Tolvi, Kauppinen, Herva), rokkaamista, kitarasooloja, melodioita, tarinoita.

Products from Pöllöt

Need help with anything?
Customer service
next
check
The hardest working vinyl maniacs in Finland
check
Worldwide delivery
check
All lost parcels replaced
Loading...