5.10.2018

Hiphop-yhtye Ronskibiitin ja dystopistisen elektrobändi Nightsatanin yhteisprojekti Ronski & Satanicin toinen single Kaksosparadoksi on julkaistu

Svart Records julkaisi 3.10.2018 hiphop-yhtye Ronskibiitin ja dystopistisen elektrobändi Nightsatanin yhteisprojekti Ronski & Satanicin toisen digisinglen Kaksosparadoksi. Kappale on maistiainen yhtyeen debyyttialbumilta Täältä tullaan, kuolema!, joka ilmestyy 7.12.2018. Musiikillisesti yhtyeen toinen singlebiisi edustaa modernimpaa soundia esikoiseen verrattuna. Se on selvästi tummasävyisempi, jopa uhkaavan oloinen. Vaarallinen synapädi ja mouruava basso tukevat autotunella mehustettua kerrontaa mainiosti. Tuore single on nyt kuunneltavissa parhaillaan levy-yhtiömme YouTube-kanavalla.

Ronskibiitin moottoriturpa Klaus Kustaa viittaa uuden single sanoituksellisen ytimen liittyvän Minkowskin diagrammiin: ”Tekstitasolla pureuduimme siis tähän erityisen suhteellisuusteorian ehkä tunnetuimpaan ajatuskokeeseen, fiktiivisen tarinankerronnan keinoin. Samalla puntaroimme identtisistä lähtökohdista ponnistavien, saman geeniperimän jakavien henkilöiden mahdollisuuteen ajautua eriarvoisiin asemiin, omien valintojen ja myös sattuman kaupan kautta. Kaikki tekstissä esiintyvät henkilöhahmot ovat kuvitteellisia, eivätkä perustu millään muotoa todellisuuteen”.

Ronski & Satanicin levyjulkaisua juhlitaan perjantaina 30.11 Turun Dynamossa. Sitä ennen orkesteri on nähtävissä Turun Raunistulassa Tarmon Talolla 19.10. Mansionin ja Lasten Hautausmaan kanssa.