18.12.2018

Cleaning Womenin uudelta levyltä ensimmäinen video

Yhtye aloittaa laajan kotimaan kiertueen tammikuussa

Siivoojarobotit ovat täällä taas. Lähes kymmenen vuoden odotuksen jälkeen itsetehdyillä soittimilla operoivalta Cleaning Women -yhtyeeltä ilmestyy uusi albumi, Intersubjectivity, jonka Svart Records julkaisee tammikuun puolessa välissä. Yhtyeen itsensä tuottaman levyn on miksannut Alexander Hacke, joka tunnetaan saksalaisen industrial-pioneeri Einstürzende Neubautenin riveistä. Hacken ja Kliinareiden yhteistyön tuloksena albumilla kuullaan Cleaning Womenin omintakeista soundia orgaanisempana kuin koskaan.

Svart Records julkaisee yhtyeen neljännen albumin Intersubjectivity 18.1.2019. Yhtyeen levynjulkaisukiertue alkaa tammikuussa ja jatkuu kevään mittaan kattavasti koko maahan. Levyn julkaisua juhlitaan Helsingin Tavastialla 3.1.2019, jonka jälkeen yhtye nähdään Tampereen Klubilla 4.1, Hämeenlinnan Suisto-klubilla 11.1. sekä 12.01. Lahden Torvessa. Tästä yhtye ajatuu Norjan Tromssan kansainvälisten elokuvafestivaalien jälkeen ainakin Turkuun, Lappeenrantaan, Jyväskylään, Ouluun, Seinäjoelle sekä Espooseen. Lisäkeikkoja ilmoitellaan vuoden alussa lisää.

Tammikuussa ilmestyvän albumin kunniaksi yhtyeeltä julkaistaan myös uusi video. Palkitun Klaus Welpin ohjaus kappaleesta We Work It Out on pelkistetty sukellus ”Kliinareiden” studiomaailmaan, jossa todellinen ja epätosi paiskaavat kättä luoden kappaleen ympärille unenomaisen tunnelman. Samainen biisi ilmestyy tänään myös digitaalisena singlenä. Video on parhaillaan katsottavissa rocklehti Soundin sivuilla:

Siivoojarobotit ovat täällä taas – Cleaning Women julkaisi ensimmäisen videon tulevalta levyltään