2.4.2019

Vuosituhannen alussa valtavirtaan murtautunut suomenkielinen hip hop ei syntynyt tyhjästä, vaan taustalla oli yli kymmenen vuotta työtä ja musiikkikulttuuria ruohonjuuritasolla

Karri “Paleface” Miettisen kuratoima kokoelma Nauhat – Suomiräpin underground 1988-1996 on omistettu tälle maanalaiselle liikehdinnälle, ja monet kokoelmalle valituista 23 kappaleesta tuodaan nyt ensi kertaa isomman yleisön eteen. Kokoelma alkaa vuodesta 1988, vaikka Suomessa tapahtuikin jo ennen tätä.

Englanninkielistä suomiräppiä ehtivät levyttää jo rock-laulaja Kojo ja muusikko-näyttelijä Billy Carson vuonna 1983. Kaksikon Kojo & Billy the Kid -nimellä julkaisema Whatugonnado? on Suomen ensimmäinen räplevytys. Samana vuonna General Njassa eli Jyrki Jantunen julkaisi elektrofunk-kokeilun Young, beautiful and natural. Kappale mainitaan usein ensimmäisenä suomiräp-levytyksenä, mutta teknisesti ottaen se ei sitä ole, koska siinä ei ole räppiverseä.

Ensimmäiset hiphop-jamit järjestettiin Byggalla, eli Hakaniemen työväentalolla Paasitornissa 1986. Samaiseen paikkaan oli sytytetty punainen lyhty tammikuussa 1918 vallankumouksen merkiksi, nyt tekeillä oli toisenlainen vallankumous. Tarunhohtoinen Lepakko muodostui pian Helsingin hiphop-skenen pääkallonpaikaksi. Muualla maassa hiphop oli vielä 90-luvun alkuvuosina kuin salaseura.

Kaksiosaiseksi suunnitellun Nauhat -kokoelman ensimmäisellä osalla valotetaan välähdyksiä siitä musiikillisesta todellisuudesta, johon hip hop vähitellen Suomessa juurtui. Kokoelman avaa harvinaisuus, sittemmin televisiotöistään tunnetun Arman Alizadin sekä Definite Four -yhtyeen ainoa nauhalle tarttunut esitys Provinssirockista vuodelta 1988, ja sen päättää myös Fintelligensin varhaisena jäsenenä tunnetun Juhani Saksikäden kulttihittiin Verbaalinen lihavuus. Näiden esitysten väliin mahtuu 21 eloisaa otosta siitä, kuinka afroamerikkalainen nuorisokulttuuri 90-luvulla vähitellen valloitti maan.

Nauhat – Suomiräpin underground 1988-1997 ilmestyy tuplavinyylinä 24.5.2019. Esimakua tulevalta kokoelmalta voi käydä kuuntelemassa Svart Recordsin YouTube-kanavalla, josta löytyy Hospital Tsui Hatsin kappale Spamba (1990) sekä Eazy-A & Definite Four-yhtyeen Beatbox King (Live, Provinssirock,1988).

Like Kustannus julkaisee samana päivänä myös Palefacen ja Esa Salmisen räppien kirjoittamiseen ja räppäämisen tekniikkaan pureutuvan opaskirjan Kolmetoista kertaa kovempi. Ainutlaatuinen teos esittelee räpin tyylit, rytmiikat ja sisällöt.​ Kikkakolmosiaan kirjassa paljastavat suomiräppärit Asasta Pyhimykseen ja Jare Tiihosesta Mercedes Bentsoon.

NAUHAT – Suomiräpin Underground 1988-1997

Kuratointi ja kansitekstit: Karri ”Paleface” Miettinen

A1 Freak MC: Alkuspiikki (LIVE @ Provinssirock 1988)

A2 Eazy-A & Definite Four: Beatbox King (LIVE @ Provinssi 1988)

A3 Freak MC & Dj Basstone: Real Deal (1989)

A4 B.A.M. ft. B.O.W: Our Philosophy (1991)

A5 Damn the Band: J.A.K is Back (1990)

A6 CNF: This Is Something (1992)

B1 Nuera: Mellonism (1992)

B2 T.O.A: Mic Check (1993)

B3 Urban Herbs ft. Jash, T.A.D.E, MC Pop & A.N.A: Love Creation (1994)

B4 Brownsand Brothers: Slow Jockin’ (1995)

B5 Celes: DLO Logic Pt 1 (1995)

B6 Pumpa På: Provocera Mera (1994)

C1 Master Brothers: Beatbox Breakdown (LIVE @ Vanha 1995)

C2 Dj Slow: Slow Jockin’ (1995)

C3 Frontpage: Opening (1996)

C4 Esaar / Homeless Beats ft. Pijall: Microphone (1996)

C5 ILLPHRAZE: Droppin’ Shit (1996)

C6 Giant Robot: Konevitsa (1996)

D1 Skillsters: Bonus Beats with Andee (1996)

D2 Duke Dee & Keijo Koo: Keijo ei pelaa Freestyle (1990)

D3 Hospital Tsui Hatsi: Spamba (1990)

D4 MPL Zaba & Sähkö: Sessio (1995)

D5 Juhani: Verbaalinen Lihavuus (1997)