Pohjonen Alanko

Pohjonen Alanko - Northern Lowland, Mini-LP


• Mini-LP
15,00 €
Out of stock


Svart Records julkaisee huhtikuun loppupuolella Ismo Alangon, Kimmo Pohjosen sekä äänisuunnittelija Tuomas Norvion kollektiivisen shamanistis-elektronisen improvisaation lopputuloksen vinyylinä ja digitaalisena tallenteena. Pohjonen Alanko -nimeä kantavan yhtyeen esikoinen on 20-minuuttinen matka toisaalta alitajunnan atavistisiin kerroksiin, toisaalta kohti postmodernia elektronista ekstaasia, ja se kantaa nimeä Northern Lowland.

Pohjonen Alanko -yhteenliittymä on ehtinyt konsertoida ympäri Eurooppaa ja aiheuttanut vahvoja reaktioita performansseillaan. Yhtyeen vahvasti visuaalinen äänikuva muodostuu vapaassa tunnetilassa syntyneistä soundeista, melodioista ja rytmeistä. Erinäiset ihmiskehon tuottamat äänet, hypnoottiset hokemat sekä lyyriset melodiat kohtaavat nykyteknologian ja purkautuvat saatanallisina rituaalimenoina, rujona tanssimusiikkina tai jopa kauniina hymneinä.

Aika ajoin tätä luovaa maisemaa värittävät myös perinteiset soittimet, kuten punkhenkinen sähkökitarointi. Northern Lowland -levy on kuitenkin toteutettu kokonaan koneellisen äänivyöryn ja ihmisäänien epäpyhänä liittona.

Northern Lowlandin kansitaiteen on toteuttanut kuvataiteilija ja graafikko Klaus Welp. Äänite julkaistaan 20.4.


Need help with anything?
Customer service
next
check
The hardest working vinyl maniacs in Finland
check
Worldwide delivery
check
All lost parcels replaced
Loading...